Pereira |
Lukijat
keskiviikko 13. marraskuuta 2013
maanantai 11. marraskuuta 2013
Pitkästä aikaa
Täytyy myöntää että laiskuus on iskeny tämän blogin suhteen mutta nyt tuli vaan semmonen fiilis että voishan tänne välillä kirjoittaakin jotain. Kolme kuukautta täällä tuli täyteen eilen. Marraskuussa jo ollaan ja aika rientää aivan älyttömän nopeesti. En tietenkään muista mitä kaikkea tässä kahen kuukauden aikana on viimeksi tapahtunu mutta yritän kertoa kaikki olennaiset asiat.
Minun perheessä Suomessa asuu kolumbialainen poika täältä Calista. Viimeviikon perjantaina lähdin tämän vaihto-oppilaan äidin kanssa Pereiraan. Pereira on Calista 300 kilometriä koilliseen luulisin puolet Calin asukasluvusta. Vuoristossa oli semmonen finka (maatila) jossa yövyimme neljä yötä. Siellä oli kyllä tosi hienot maisemat!
Elämä täällä on menny niin arkiseksi että tosi moni asia tuntuu ihan normaalilta. Lämpö on yks semmonen asia. Joka päivä riittää lämpöä niin sitä ei tuu enää ees ihmeteltyä. Turhaa otin mukaan niin monia pitkähihaisia huppareita koska en oo niitä kertaakaan käyttäny täällä Calissa. Aina pärjää t-paidalla ja sortseilla. Espanjan kielikin alkaa pikkuhiljaa vihdoinkin sujumaan ja enää ei tarvi käyttää englantia apuna. Ku keskustelee kahdenkeskisesti jonku ihmisen kanssa niin se sujuu tosi hyvin. Menin muuten yks aamu omaan kylpyhuoneeseen niin siellä oli skorppioni. Ite vähän säikähin mutta nuo mun hostit ei siitä kauheesti hätkähtäny. Nyt katon aina lattian tarkemmin ettei siellä oo ketään ylimääräisiä.
Seuraavan viikonlopun lauantaina meidän koulussa on karnevaalit. Koko koulu osallistuu siihen. Siellä on tosi monia eri maan karnevaalitansseja. Tulee varmasti tosi hieno tapahtuma. Kaikki oppilaat on valmistanu omat esiintymisasut itse. (Minäkin :D) Meidän luokka tanssii sambaa.
Mutta seuraavaan kertaan. Pitää mennä nukkumaan ku väsyttää niin paljon.
Laitan huomenna kuvia tänne Pereirasta ku tää kone on nyt niin hidas.

tiistai 17. syyskuuta 2013
Yo vivo en Colombia!
No mitäköhän tässä on oikeen 5 viikon aikana tapahtunu... Kaikki täällä on niin erilaista kuin Suomessa mutta oon tottunu siihen tosi nopeasti. Väillä ei oikeen tajuakkaan kuinka kaukana sitä on Suomesta. Havahtuu vaan ajattelemaan, että oho mää oon Kolumbiassa. :) Ensinnäkin koulua oon käyny jo kolme viikkoa. Tykkään koulusta tosi paljon. Ympäristö on tosi viihtyisä ja trooppinen (mun mielestä), ihmiset siellä on tosi mukavia. Koulussa ei tarvi olla yksin ja otetaan heti porukkaan mukaan. Tämä on aivan loistava juttu! Espanjan kieli... no joo kyllä se on kehittyny tänne tulosta. Pystyn jo ymmärtämään jotakin keskusteluita ja jos puhun kahestaan jonku kanssa ymmärrän jo ihan kohtalaisesti. Puhuminen on hieman vaikeaa kun en tiedä sanoja vielä kauheesti mutta pystyn puhumaan sillälailla yksinkertaisesti ;D
Calin plussat ja miinukset... Cali on mun mielestä suht viihtysä kaupunki. Enää se ei tunnu niin isolta edes. Viihdyn Calissa tosi hyvin. Miinuksena tulee sitten tuo melu, haju ja kuumuus. Cali on tosi kuuma kaupunki. Siis kyllä se on välillä plussaa mutta vähempiki lämpö riittäis. Joka päivä 32 astetta. Onneksi joskus sataa, niinku tänään niin viilenee mukavasti.
En oo kyllä vielä kauheesti matkustellu missään. Kun koulu alko niin se on ollu oikeestaan vaan koulussa käyntiä. Herään aamulla kello viideltä ja koulubussi hakee mut portilta kello kuusi. Mun koulumatka on pitkä. Koulu alkaa 7.15 ja kestää 14.45 asti. Kotona oon joskus neljän aikoihin. Joskus illalla on jotain ohjelmaa mutta pääsääntöisesti se menee levähtämiseen ja perheen kanssa olemiseen. Viikonloppuna tapahtuu yleensä enemmän. Näen joko kavereita tai käydään perheen kanssa jossakin. Mun liikkuminen täällä on aika rajallista koska oon täysin riippuvaine hostisän autokyydistä. Täällä mennään joka paikkaan autolla. Jos ei siis ole kyytiä ei myöskään lähetä minnekään. Joskus vähän rasittavaa mutta oon jo tottunu tuohon. Liikuntapuoli on kyllä jääny melkein kokonaan. Haluja kyllä ois mutta vielä siihen ei ainakaan ole mahdollisuutta. Ainut liikunta täällä on koulussa. Sukellusta koulun altaassa 45 minuuttia kerran viikossa. :D Ehkä houkuttelen hostisän mun kanssa kuntosalille.
Tosiaan, oon ollu Kolumbiassa nyt 5 viikkoa. Aika on menny aivan älyttömän nopeasti. Tunne skaala vaihtelee välillä aika tiuhaan mutta oon kuullu että se on yleistä vaihto-oppilailla. Sitten kun vielä espanja paranee vielä niin uskon monen asian olevan vielä helpompaa. Aateltiin Calissa olevien vaihto-oppilaitten kanssa alottaa espanjan kurssi niin espanjan puhuminen nopeutuu. Laitan loppuun vielä muutamia kuvia.

Homestreet |
San Antonio |
Calista Bugan suuntaan |
keskiviikko 14. elokuuta 2013
Terveisiä Kolumbiasta!
Täällä on tosiaan oltu jo kolme päivää ja hengissä on selvitty. Lähin sunnuntai- aamuna 7:40 Helsinki-Vantaalta. Lento meni nopeasti. Frankfurtissa olikin sitte selviytymistä. Frankfurtin lentokenttä on aivan hullun iso mutta kumminki ihan selkeä. Lentokentän sisällä on metro sun muuta. Vaihdoin metrolla terminaalia. Ihan vaan tiedoksi rotary-vaihtareille: rotary bleiseri herättää kyllä huomiota lentokentällä. Frankfurtissa mulle tuli jutteleen joku nainen kanadasta joka oli ollut vaidossa Saksassa. Helsinki- Vantaalla taas joku rotary joka meni samalla lennolla mun kanssa Saksaan.
Frankfurtista Bogotaan ja Caliin mulla olikin sitten matkaseurana saksalainen rotary-vaihtari Marieke. Hän tuli samaan kaupunkiin kuin minäkin. Bogotassa oli tosi kylmää ja sateista. Bogotan lentokenttä on kuin painajainen. Tosi iso ja monimutkainen. Ei oltais mitenkään löydetty oikealle portille jos ei oltais kyselty kaikilta vastaantulijoilta että missä se portti on. Olin aivan alyttömän väsynyt jo tuolla Bogotassa joten nukuin koko Caliin menevän lennon.
Calissa olikin sitten tosi lämmin ja kostea ilma. Perhe oli vastassa aivan älyttömän hienon kyltin kanssa ja kaikki oli tosi ystävällisiä. Hostperhe on aivan mahtava. Kunhan espanja vähän paranee kommunikointi helpottuu huomattavasti.
Kirjotan myöhemmin sitten lisää. Hasta luego!
torstai 1. elokuuta 2013
11 dias a estar en Colombia!
On ollu taas pikkusen kiireitä niin sen takia en oo oikeen ehtiny tänne kirjoittaa. Päivät täällä Suomessa alkaa pikkuhiljaa käymään vähiin . 11 päivän päästä huomaan istuvani lentokoneessa, joka vie minua kohti Kolumbiaa. Jotenki aivan outo olo tämän lähdön kanssa. Eilen olisin pystynyt lähtemään heti tältä istumalta, mutta nyt on taas semmonen olo, että pystyn oottamaan vielä sen 11 päivää. Hostperheen kanssa ei olla nyt oltu kauheesti yhteyksissä. Kummallakin varmasti omat kiireensä. Mun ekan perheen hostveli lähtee vaihtoon Saksaan vasta 26. pvä joten se helpottaa perheen kanssa kommunikointia jonkin verran. Tosiaan kumpikaan hostvanhempani ei puhu eglantia sanaakaan.
Saatiin eilen tietää, että meidän kotiin tulee vaihto-oppilas Kolumbiasta. Vieläpä samasta kaupungista minne ite oon menossa. Olen tosi innoissaan tuosta! Ehin näkemään hänet Calissa ennen kuin hän lähtee Suomeen.
Oon tosiaan ostanu noita tuliaisia... Yllätyksenä tuli se, että kuinka paljon ne loppujen lopuksi tulee maksamaan. Eli pitää alkaa vähän rajaamaan mitä ostaa. Ostin muun muassa fazerin sinistä, lakritsia, sisua, salmiakkia, purkkaa, Muumi-värityskirjan, Angry birds- ilmapalloja ja penaalin sekä Suomea esittelevän kirjan joka on espanjaksi.
Pakkaamisen aloitan sunnuntaina. Yritän olla järkevä tuon pakkaamisen kanssa, että ei tulis liikaa tavaraa mukaan. Painoraja matkalaukulle on 28 kg ja käsimatkatavaroita saa olla 8 kg eli luulis kaiken olennaisen mahtuvan mukaan.
Jossakin aiemmassa postauksessa taisin mainita, että mun koulu on colegio hispano americano, mutta hostit oli väärässä tässä asiassa. Minun kouluni tulee olemaan colegio Freinet. Loppujen lopuksi tuo oli pikkuinen helpotus, koska siellä on oppilaita vaan semmonen 600 tuohon 1600 verrattuna.

Mutta en oo ihan varma millon seuraavan kerran kirjotan tänne. Yritän keretä ennen lähtöä mutta en ole ihan varma. Harmi ku en saa oikeen kuvia tänne, koska koneella ei oo mitään.
Mutta palaillaan asiaan. Adios!
lauantai 22. kesäkuuta 2013
7 viikkoa!!
Luulis että koulun loputtua olisi paremmin aikaa vaikka esimerkiksi blogin kirjoittamiseen, mutta olin näköjään väärässä :(
Mutta nyt asiaan...
Kuten otsikosta jo voi arvata, vaihto-oppilasvuoteni alkaa elokuun 11.pvä. Varasin lentolippuni Pohjanmaan matkatoimiston kautta. Lentoni lähtee Helsinki-Vantaalta su 07:40. Lentoreittini on seuraavanlainen: Frankfurt-Bogota-Cali ja lentöyhtiöinä ovat Helsingistä Bogotaan Lufthansa ja Bogotasta Caliin Avianca. Mikä parasta, minun ei tarvitse lentää koko matkaa yksin. Frankfurtissa saan seurakseni saksalaisen vaihto-oppilaan joka on myös tulossa Caliin vaihtariksi Rotaryn kautta! Meidän isäntäperheet tuntevat jopa toisensa :D Varmaan hyvä sitten ku tullaan yhessä Calin lentokentälle niin saadaan näyttävä vastaanotto, toivottavasti! Ollaan perillä Calissa klo. 22:00. Varmaan siitä sitten suoraan petiin pitkän lennon jälkeen.
Niin ja hei, olin yhteydessä hostperheeseeni skypen välityksellä. Täytyy kyllä myöntää, että alussa jännitti melkosesti :D Mutta mutta... Sehän meni ihan hyvin! Vanhempi hostveli on tosi mahtava tyyppi :) Muut perheenjäsenet eivät sitten osanneetkaan puhua englantia. Olisin halunnu puhua myös muiden perheenjäsenten kanssa, mutta ku ei oo vielä yhteistä kieltä :( Välillä meni vähän sanat sekasi mutta mitä sitte. Eteenpäin vaan! ;)
Pieniä valmistelujaki oon jo tehny vaihtovuoden eteen. Pinssit on vielä ihan alkutekijöissä, mutta suomenlipun oon jo ostanu ja myös muutamia tuliaisia. Ehottakaapa teki myös jotain hyviä tuliaisia mitä vois sinne viedä suklaan lisäksi. :D

Pikkuhiljaa alkaa oleen jo lähtö fiilikset! |
lauantai 4. toukokuuta 2013
Se on Cali!!
Tässä välissä on kerenny tapahtua aika paljon. Ensinnäkin sain tietää ensimmäisen isäntäperheeni ja kaupunkini, jossa vietän vaihtovuoteni! =)
Lähden siis Caliin joka on noin 2 miljoonan asukkaan kaupunki. Asukasluvultaan se on Kolumbian toiseksi suurin kaupunki. Cali sijaitsee Valle de Caucan maakunnassa ja on myöskin sen pääkaupunki. Calin ilmasto on trooppinen ja kuuma. Ympärivuotinen keskilämpötila siellä on +25 astetta. (Taidan jättää villasukat kotiin) :D
Isäntäperheeseeni kuuluvat äiti, isä ja kaksi veljeä. Vanhempi veli on saman ikäinen kuin minä ja lähtee vaihtoon Saksaan elokuussa. Nuorempi hostveljeni on noin 10- vuotias.
Perhe on hyvin musikaalinen :D Host äiti, isä ja veli soittavat jossakin sinfoniaorkesterissa. Myös nuorempi veli soittaa viulua todella hyvin :) Minut tunteva voi sanoa, kuinka musikaalinen minä olen :P
Perhe vaikuttaa yleisesti ottaen todella mukavalta. En ole vielä päässyt keskustelemaan kunnolla vanhempien kanssa, mutta isomman hostveljen kanssa olen jutellut :)
He asuvat Calin metropolialueella. Perhe asuu hostveljen sanojen mukaan pienessä rakennuksessa, jossa on viisi huonetta :) Liekö tarkoittanut omakotitaloa? (Google mapsilla ei pääse katutasolle Kolumbiaan!!!) Tietääkö joku onko olemassa jotain muuta karttapalvelua??
Tuleva kouluni on colegio hispano americano. Siellä on noin 1600 oppilasta. (Vähän kauhistuttaa eka koulupäivä.) Kotoani sinne on noin 5 minuutin kävelymatka.
http://www.colegiohispano.edu.co/web/index.php/hispano/video-institucional
Nyt kyllä loppu kirjotus into. Mutta kysykää ihmeessä jos haluatte tietää jotain!
http://www.youtube.com/watch?v=HOWku_GICxg
perjantai 26. huhtikuuta 2013
Tietoa Kolumbiasta
Ajattelin kirjoittaa tänne hieman tietoa Kolumbiasta. Monilla ei varmaankaan ole kauheasti tietoa tästä maasta. Nimittäin ei ollu mullakaan ennen kuin tiesin sinne lähteväni. :D
kieli: espanja
väkiluku: n. 45 milj.
valuutta: kolumbian peso
pääkaupunki: Bogota
aikaero Suomeen: +8 h
Kolumbian tasavalta eli Kolumbia (esp. República de Colombia), on valtio luoteisessa Etelä-Amerikassa. Sen rajanaapureita ovat idässä Venezuela, kaakossa Brasilia, etelässä Peru ja Ecuador ja luoteessa Panama. Kolumbia on myös Etelä-Amerikan ainoa valtio, jolla on rantaviivaa sekä Tyynellemerelle että Karibianmerelle. Se on Brasilian jälkeen asukasluvultaan Etelä-Amerikan suurin valtio. Suuret asutuskeskukset sijaitsevat Andien tuntumassa ylänköalueella, mutta maahan kuuluu myös rannikoiden alankoja, savannia ja Amazonin sademetsää. Kolumbian luonto on pinta-alaan suhteutettuna maailman monimuotoisinta. (Wikipedia)
Suomalaiset tietävät Kolumbian parhaiten varmasti juuri huumekaupasta. No joo, onhan se kuulemma maailman suurin kokaiinin tuottaja. Oon keskustellu monien ihmisten kanssa, jotka on viettäny aikaa Kolumbiassa. He eivät ole kokeneet oloaan erityisen turvattomiksi siellä ollessaan. Terve järki on myös tärkeää ulkomailla liikkuessa.
Luonteeltaan kolumbialaiset ovat hyvin lämpimiä ja vieraanvaraisia, kuten kaikkialla Etelä- Amerikassa.
Kolumbialaisten ruokavaliossa panostetaan enemmän määrään kuin laatuun. Päivällinen koostuu yleensä tuoreista hedelmistä, kotitekoisesta keitosta sekä pääruoasta joka koostuu lihasta tai kalasta riisin tai perunoiden kanssa.
Urheilu on suuressa suosiossa Kolumbiassa. Suosituin ja seuratuin urheilulaji on tietysti jalkapallo. Sitten tulevat mm. baseball, joka on suosittu erityisesti Karibianmeren alueella, härkätaistelut, kilpapyöräily ja tejo, joka on perinteinen kolumbialainen peli. (Wikipedia)
Tässä vielä muutama videolinkki:
http://www.youtube.com/user/Colombiatravel
http://www.youtube.com/watch?v=iYF603NueTk
http://www.youtube.com/watch?v=aV-gWNCH5fA
Ootan muuten ihan kärsimättömänä mun perhe-/kaupunkitietoa. En jaksais oottaa enää!!! :p Pitäs nimittäin päästä varaamaan lentoliput. :D
Cali |
keskiviikko 24. huhtikuuta 2013
Terve kaikille!
Tämän blogin luominen oli ihan yhtäkkinen päätös. En osaa vielä oikein käyttää tätä kunnolla, joten älkää ihmetelkö jos tähän tulee jotain outoja juttuja. :)
Olen siis 17- vuotias poika pohjois-pohjaanmaalta. Kuten jo blogin nimestä voi päätellä, olen tosiaan lähdössä vaihto-oppilaaksi Kolumbiaan, Rotaryn kautta, ainoana suomalaisena. Siis ainoana koko suomesta! :D Olen vaihdossa 2013-2014. Vaihto alkaa tietääkseni elokuun alussa kun lentokone nousee Helsinki- Vantaan lentokentältä.
En tiedä vielä perheitäni tai kaupunkia, jossa tulen viettämään vaihtovuoteni. Tiedän vain piirini, joka on 4280. Se kattaa Kolumbian länsiosan. Eli suunnilleen tuossa Tyynenmeren rannikolla. Olipa hyvä selitys :D En löytäny oikein kunnollista karttakuvaa mun piiristä.
Tällä hetkellä Kolumbiassa oleva vaihtari on Calin lähellä olevassa Buga nimisessä kaupungissa. |
Kolumbia sijaitsee päiväntasaajalla, joten siellä vallitsee trooppinen ilmasto. Keskilämpötila on paikasta riippuen noin +20 astetta. |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)